Armin ompeluhuone herää eloon

ompeluhuoneArmi on ommellut useita vuosia, ja nyt hän tekee työkseen juhlapukuja ja muita vaatteita ompeluhuoneessaan. Vaatteet valmistuvat mittojen mukaan mm. silkistä, ja vanha kunnon ompelukone surraa lähes päivittäin. Aina välillä täytyy silittää vaatteita, joten silityslautaa Armi harvoin edes siirtää nurkkaan. Reinhold on ystävällisesti muistuttanut josko Armi ompelisi hänelle uuden paidan. Armi on luvannut tehdä sen heti, kunhan saa viimeisteltyä hääpukutilauksen.

tilaustyöt rekissä

Vaaterekissä on paljon valmiita asiakastöitä odottamassa sovituksia ja noutamista. Tilauksia on myös jonossa, ja hyllyssä on jo hankittuna joitakin kankaita valmiiksi. Aina välillä Armi toki ehtii istahtamaan nurkkaan nojatuoliin levähtämään ja neulomaan. Seinällä on valkoinen pikku naulakko, johon Armi on ripustanut pahvikaavat, sekä noutovalmiin vihreän kesälomaleningin.

ompeluhuone 1

Pikku ompelukone valmistui fimosta, jonka maalasin mustalla akryylilla. Kylkeen löytyi kaunis kultainen kiemuratarra, muut yksityiskohdat ovat mm. nuppineuloista ja tuikkukipposten alumiinista askarreltuja. Ompelupöydästä piti ensin tulla rautajalkainen antiikkikomistus, mutta lopulta tein ohuesta vanerista vihreän soman pöydän, jossa on yksi vetolaatikko. Tuoli on päällystetty alpakanvillakankaalla (samasta näytepalasetistä kuin Armin kampauspöydän tuolikin!) ja reunaan kietaisin koristenauhan. Lattialla on 1:1 maailman jonkin pullon korkista tehty roskakori.

ompelukone

Nojatuoliin tein kaavat itse. Otin hieman mallia valmiista tuoleista, ja sovelsin mittoja ja tein oman malliseni tuolin. Pikkukukallinen kangas sopi väritykseltään kivasti ompeluhuoneeseen. Pieni kori on joskus lapsena joulukalenterista saamani valmiskori: yksi harvoista asioista nukkiksessani, mitä en ole itse tehnyt. Pienet puikot ovat nuppineuloja, ja lankana on ompelulanka. Minineulominen on aikaavievää, joten Armi saakin viimeistellä ne työt…

kukkatuoli