Pikkuisia asioita taloon

Nämä pienet kirjat ja lehdet tein aikakauslehdistä. Leikkasin lehden kannasta palasen, josta tuli kirjan sisältö, ja kanneksi sommittelin pienen kuvan. Yllättävän paljon löytyy hyviä kirjan kuvia lehdistä!

kirjat

Keittiöön askartelimme äitini kanssa eräänä viikonloppuna pieniä raastimia tuikkukipposista ja klemmareista. Tein lisäksi vispilän rautalangasta. Kaulin on ollut jo tovin valmiina, se odotti vain muita kaverikuvaan.

keittioon

Kylpyhuoneeseen olen tehnyt pienet käsipyyhkeet kirpparilta eurolla löytämästäni pellavaliinasta. Huolittelin pyyhkeiden reunat purkaantumattomiksi liimalla.  Kuvassa pyyhkeet on ripustettu pahville nuppineuloilla, mutta nukkiksessa ne saavat roikkua ihan oikeassa naulakossa.

pyyhkeet

Saippuapalat ovat fimosta, pintaan painoin kukkakuvion koristenapilla! Hajuvedet olen tehnyt helmistä. Onneksi olen säästänyt parittomia osasia, sillä nyt nekin pääsivät käyttöön. Marseillesaippuan kääre löytyi lehdestä.

hajuvedet

Advertisement