Taiteilija työssään

Reinhold on saanut inspiraation ja on maalannut useita teoksia ja luonnostellut yötä myöten. Hän pitää pienen tauon ja nappaa kupin kuumaa. Armi on laittanut hänelle karjalanpiirakkaa, jotta miehen verensokeri ei laskisi liian alas työn touhussa; Reinhold kun tuppaa unohtumaan maalailuihinsa toviksi jos toiseksikin… Maalaustelineessä kuivuu uusin maalaus ja seinillä ja lattialla on aikaisempia töitä. Reinhold suunnittelee myyvänsä taulujaan näyttelyssä jossain vaiheessa.

Ateljee on vallattu

Ateljee on täynnä valmistamiani taidetarvikkeita ja esineitä. Matto on kirpparilta löytynyt kangasnäytepalanen. Hormi on pahvia jonka olen päällystänyt kananmunakennosta revityillä palasilla ja maalannut akryyleilla. Maalaustarvikkeita ja maalauksia esittelin aikaisemmissa artikkeleissa. Ylhäällä seinällä tikittää kirpparilta löytynyt kello.

sekalaista tavaraa

Reinholdin työpöytä on asianmukaisesti vähintään sekava. Mutta niin pitääkin, sillä taiteilijalla on prosessit käynnissä ja siinä ei ehdi ajatella siivoamista! Karjalanpiirakka odottaa syöjäänsä ja maalin peitossa oleva kahvikuppi on puoliksi täynnä. Kynät ja paperit ovat sekaisin. Hyllyllä komeilee Reinholdin isältään perimä karttapallo.

Karttapallon olen tehnyt massapallosta: maalasin siihen maanosat ja viimeistelin läpikuultavalla kynsilakalla. Rautalangasta ja helmihatusta tuli toistaiseksi välttävä hmm, pidike (?) pallolle. Kynttilänjalat ovat samaisista helmihatuista ja kynttilät olen rullannut valkoisesta fimosta ja jättänyt sisälle mustaa ompelulankaa, josta jää pätkä näkyviin.

Reinhold harkitsee välipalan syömistäReinhold tarvitsee breikin

Reinhold pitää joskus taukoja, ja sitä varten huoneessa on sohva, viltti sekä jonkun päivän lehti. Sohva on tehty pahvista ja vanusta ja päällystetty tarpeettomalla kirpparipaidalla. Rusehtava viltti on myös materiaalivarastoistani löytynyt neuleenpala. Hormiin voisi vielä tehdä naulakon, johon Reinhold saisi kätevästi ripustettua työtakkinsa tai -essunsa, sitten kun Armi hänelle sellaisen ompelee. Huoneeseen tulee vielä kunnon valaisimet, niistä sitten myöhemmin.

Advertisement

Minimaalauksia

Reinhold on saanut paljon tilauksia maalauksista, ja on nyt urakoinut kun lapsenhoitokin on hieman helpottunut. Toki hän on maalannut myös omaksi ja perheensä iloksi. Hän on maalannut luontoaiheisia maisemia, puita, puroja ja eläimiä. Ehkä jokin maalaus laitetaan lastenhuoneeseen, Reinhold tuumii.                                                 luontoaiheiset maalaukseteläinmaalauksetluonto- ja ihmisaiheiset maalaukset

Maalauspohjat on tehty paksusta pahvista, joka on pääystetty ohuella puuvllakankaalla ja pohjustettu gessolla. Näin valmis maalaus ei välttämättä tarvitse kehyksiä, ja näyttää läheltäkin oikealta maalaukselta! Taulut on maalattu akryyliväreillä.

maalauspohjat

Huonekalujen sijoittelua

Nukkekoti on saanut joitakin huonekaluja lisää, joten päätin mallailla niitä huoneisiin. Tässä keittiön nurkkaan sijoitettu uusi astiakaappi. Keittiöön on tulossa ainakin vielä kaapistoja, allas ja uuni.

keittiosta_pieni

Makuuhuoneeseen nurkkaan mahtuu juuri valmistunut vaatekaappi. Ruskea pikkulipasto saattaa siirtyä, kunhan löydän sopivan pikkupeilin, josta voin tehdä peilipöydän!

makkarista_pieni

kaappi

Reinhold on vieläkin työtuolia vailla, mutta se ei estä häntä työskentelemästä yläkerran työhuoneella. Maalaukset kun syntyvät pääasiassa seisten. Reinhold tuumailee asioita uusin luonnos kädessään.

tyohuoneesta_pieni