Puutarha-asioita

Armi on hankkinut lisää huonekasveja ja saanut Reinholdilta ruusuja! Hän on laittanut ne kastelukannuun puutarhan hyllylle. Hän siirtää ne sisälle ehkä ruokasalin pöydälle, kunhan hoitaa ensin vähän kukkia. Armilla on mm. peikonlehti ja muratti, sekä ruukkuja, joihin voisi keväällä istuttaa jotain kaunista.         Puutarhahylly ja tarvikkeitaMuratti on tehty koivunsiemenistä, jotka on ensin liimattu ohueen vihreään rautalankaan ja sitten maalattu akryyleilla. Ruukku on maalattu korkki,  ja multa erikeeperin ja kahvinpurujen seos. Ennen mullan kuivumista siihen on aseteltu muratin oksat. Tässä hommassa pinsetit olivat erittäin tarpeelliset! Peikonlehtien varret ovat rautalankaa ja lehdet leikattu paperista, teipattu maalarinteipillä rautalankaan ja maalattu vesiväreillä.                                         ruusutHylly on tikuista liimattu, koukerokoristeet ovat maalattua paksua paperia. Ruusut ovat silkkipaperista; maalasin valkoista silkkipaperia vaaleanpunaiseksi, koska valmiina ei juuri silloin ollut oikeaa väriä. Taittelin kuivan paperin pienemmäksi ja rei’itin tavallisella rei’ittimellä kunnes sain kasan pyöreitä terälehtiä. Sitten rautalangan päähän vain liiman ja taas pinsettien avulla terälehdet ruusumaisesti kiinni. Lehdet ovat vihreä silkkipaperia, ja sillä päällystin tällä kertaa myös oksat.                                ruukkuja ja kastelukannuHyllyllä oleva mosaiikkiruukku on savesta muotoiltu ja kananmunankuoren palasilla päällystetty. Vieressä olevat lautaset ovat kananmunakennon pohjasta leikattu ja maalattu, vihreä kulho taas on jotain suojamuovia, jota on kasvimaallamme reunuksena. Siinä on tuollaisia kulhonmallisia muotoja, joita napsuttelin muutaman irti kesällä. Kastelukannut on tehty aikakauslehdistä, päällä on kerros väritöntä kynsilakkaa. Patina on maalattu akryyleilla. Puskamaiset kasvit kuvan sivuilla on tehty höyhenistä, jotka on maalattu akryyleilla. Maali niputtaa höyheniä kivasti, sitten vain kosteaan multaan korkkiruukkuun!    puutarhajuttuja

Advertisement